Tervetuloa lukemaan matkakertomus kesän 2012 reissustamme halki Euroopan ja takaisin hiilidioksidipäätöistä välittämättä!

tiistai 7. elokuuta 2012

Tonava eli "Donau"

Tonava, tuo virroista vuolain, saa alkulähteensä Schwarzwaldista. Kävimme eilen tsekkamassa karttaan maisematieksi merkityn osuuden Sigmaringen -nimisestä kaupungista alkaen ylävirtaan. Ensinnäkin Sigmaringenissä on uskomattoman hieno http://schloss-sigmaringen.de linna. Emme kuitenkaan käyneet tutustumassa siihen tällä kertaa sen lähemmin, koska Natasha on aikanaan käynyt siellä. 

Mutta kun kaupungin kaikista kiertoteistä selvisimme alkoi reitin luonne äkkiä selvitä. Olipa uskomattomat maisemat! Joki kulki syvässä kanjonissa, jonka reunalla meni kallioon koverretuissa kuiluissa tie ja rautatie jokiuomaa seuraten. Kanoottiseurueita, partiolaisia ja moottoripyöräilijöitä oli alueella paljon. Pyöräilijöille ja patikoitsijoille oli paljon merkittyjä reittejä ja linnoja sekä niiden jäänteitä oli joka toisella kallionnypykällä. Meikäläinen harrasti hieman ulkoilua etsien kuvaukseen sopivia paikkoja ratapenkereeltä, tien pientareelta ja metsäautotieltä - selviten niistä vain muutamalla nokkosenpolttamalla.

Yhden pienen rauniolinnan jäänteet

Oppaita kiipeilijöille, myös luontokohteet oli merkitty

Kapoisia tunneleita

Osassa tunneleita oli valo-ohjaus

Vaihteeksi yksi linna mukavassa paikassa

Ulkoilureitit oli hyvin merkitty

Valtaisa linna etualalla olevassa laaksossa - ja toinen linna näkyy kaukana taustalla

Illan edetessä ja sään suosiessa - jatkoimme matkaa Bodensee-järveä kohti. Olin naputtanut navigaattoriin valmiiksi Überlingenin kaupungin nimen järven pohjoisrannalta. Kun käännyimme moottoritieltä kohti kaupunkia eteemme avautui valokuvauksellinen näkymä, jossa kaupunki jäi alle, järvi välissä ja Sveitsin puolen rannikko alppeineen näkyi takana. Lähdimme vielä tavoittelemaan kaupungin keskustaa, mutta sieltä tuntui olevan vaikeaa saada parkkipaikkaa. Ei se varsinaisesti mikään ihme ole maisemien ja ilmaston vuoksi. Palmut kasvoivat kukkapenkeissä ja loma-asuntoja oli vieri vieressä. Lopulta kuitenkin löysimme pienen kävelymatkan päästä paikan josta kävimme kävellen noutamassa jäätelöt.
Näkymiä Bodensee-järvelle


Maanantain aloitimme Natashan kanssa menemällä ihan lähellä olevassa taajamassa olleelle autokorjaamolle, jossa työskentelee Sashan serkku. Hänen apulaisensa paikansivat nopeasti ajovalovian syyksi  irronneen pistokkeen. Samoin se rikkinäinen sulake löytyi nopeasti, varaosa vaan piti lainata "kaverin" autosta (ne pienet uudet autosulakkeet). Ostin myöhemmin päivällä paketillisen sopivia varasulakkeita rautakaupasta, 2,20€. Muutoin päivä sujui vielä kertaalleen Ulmin suunnalla varastoja täydennellen.Matkan varrella poikkesimme Laupheimissa, ensin kemikaliossa ja sitten tsekkaamassa vanhan kaupungin vieressä olleen linnan.

Überlingenin rantatieltä

Loma-asuntoja vieri vieressä

Risteilyjä Bodenseella

Jokseenkin luotaantyöntävä kasvis

Laupheimin kaupungista

Laupheimin linna

Laupheimin kirkon kupeella oli tämä alttari

Laupheimin keskustaa


Loppuilta on menny bratwurstia syöden ja laukkuja pakkaillen. On taas aika käydä tien päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti