Tervetuloa lukemaan matkakertomus kesän 2012 reissustamme halki Euroopan ja takaisin hiilidioksidipäätöistä välittämättä!

perjantai 10. elokuuta 2012

Pikainen ulkomaankierros

Kun olimme saaneet teltan pystyyn hyvissä ajoin, menimme etsimään kaupungin keskustasta ruokapaikkaa. Pienen arpomisen jälkeen valitsimme hieman keskustorilta sivuun olleen, aika tavallisen kuppilan näköisen Italialaisen. Taisi olla reissun halvin ravintolalasku tähän mennessä.

Kun ilta oli vielä nuori, ja sääkin osoitti kirkastumisen merkkejä, päätettin lähteä pienelle ulkomaanmatkalle. Ensin suoraan itään parikymmentä kilometriä, jolloin saavuttiin Unkariin. Heti raja-aseman jälkeen käännyttiin etelään, jossa kävimme jalottelemassa kaupungin maamerkin ympärillä (kaupungin nimeä ei jaksa muistaa . . . liikaa konsonantteja) Edit: paikan nimi oli Szentgotthárd. Joka tapauksessa kaupungissa näytti olevan merkittävänä työnantajana mm. Adam Opel AG - oli Vectra melkein kuin kotonaan.
Maisema muuttui tasaiseksi, pääosin maissia kasvavaksi tasangoksi.
Natashaa rupesi tässä kohtaa villi Itä-Eurooppa jänskättämään :D
Szentgotthárdin kirkko


Siitä sitten käännyttiin lounaaseen. Tovin ajettuamme pientä paikallistietä tulimme jälleen piskuiselle ja jokseenkin kuolleen oloiselle raja-asemalle. Maasto muuttui kumpuilevaksi ja metsäiseksi (tie menee kansallispuiston läpi, Őrségi Nemzeti Park). Olimme saapuneet Sloveniaan.

Pieni kirkko keskellä Kuzmaa
Ensimmäisessä vastaan tulleessa kaupungissa, Kuzma, tsekattiin jälleen maamerkki, suudeltiiin maankamaraa Neitsyt Marian edessä ja jatkettiin matkaa. Muutaman minuutin kuluttua tie jälleen leveni, kun palasimme takaisin Itävaltaan.



Mitenkähän sitä tarkenee ensi yönä nukkua, taitaa lämpötila olla jo hitusen alle 20 astetta. Italian jälkeen kaikki on kylmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti